tiistai 6. kesäkuuta 2017

NO MORE PANIC



NO MORE NO MORE!

Lievä ahdistus pistää tekemään asioita ja päätöksiä ja hommat etenee.
Simo sai järjestettyä asiat niin, että nyt valitsimme kirkoksemme Aitolahden vanhan kirkon, ja vihkimisajankohtakin saatiin fiksattua niin, ettei meidän tarvitse valokuvausten ja hääelokuvan kuvauksen vuoksi luopua haaveestamme nähdä toisemme vasta alttarilla ensimmäisen kerran hääpäivänä <3

Ehdin jo stressata tästäkin, sillä jos vihkiminen olisi mennyt myöhään iltapäivään, olisin halunnut toteuttaa hääkuvaukset jo ennen vihkimistä, jotta pääsisimme mahdollisimman pian juhlimaan vieraidemme kanssa.

Nyt siis marssijärjestys on se, että ensin vihkiminen ja sitten kuvaukset... ja vieraille aiomme varmasti järjestää mukavaa tekemistä pienelle odotteluajalle ;)

T. Ida

maanantai 5. kesäkuuta 2017

Kriisi nro 1: KIRKKO

Moi!

Ajatukseni on viime aikoina täyttänyt muut kuin hääasiat (mm. uusi työpaikka, lastenhoitokuviot, valmistujaisjuhlat, siskoni ylppärit...), mutta sain palata hääteemaan, sillä meille iski hääjärjestelyiden osalta ensimmäinen kriisi: EMME SAA HALUAMAAMME KIRKKOA, eli Tampereen Vanhaa kirkkoa!

Syynä on se, että tuolloin järjestetään Tampereella suuret uskonnolliset juhlat, ja kaikki keskustan kirkot on bookattu tuon tapahtuman tarpeisiin. Myös meidän haluamamme kirkko. Torstaista sunnuntaihin. Aamusta iltaan. Kiva.

Nyt olemme sitten kuumeisesti miettineet, minkä kirkon vapaana olevista valitsisimme.

Kirkon suhteen toiveemme oli/on:

- pieni kirkko, jotta satapäinen juhlavieraskansamme ei hukkuisi lukuisiin penkkiriveihin ja jotta kaikki istuisivat meidän "lähellä" ja näkisivät ja kuulisivat papin puheen ja mahdolliset vihkitilaisuuden yhteydessä esitettävät esitykset
- suhteellisen lähellä juhlapaikkaa
- ulkoa pääsee suoraan kirkon keskikäytävälle, eikä tarvitse kulkea ensin jonkun "aulatilan" läpi (kuten taas asian laita on esim. Pispalan kirkossa, Tesoman kirkossa, Aitolahden uudessa kirkossa...)
- ympäristö olisi idyllinen ja näyttäisi hyvältä kuvissa

Tällä hetkellä vapaana olevista kirkoista vaihtoehtoinamme on Messukylän vanha kirkko sekä Aitolahden vanha kirkko. Näissä olemme nyt käyneet kuikuilemassa viime päivinä.

Messukylän vanha kirkko on todella askeettinen (ihanalla vai karulla tavalla - en osaa päättää), mutta ympäristö on suht kaunis ja intiimi tunnelma taattu. Siellä ei kuitenkaan ole lämmitystä, ja nyt tutustuessamme hieman viileämpänä kesäpäivänä meinasin jäätyä pystyyn (olen aina kylmissäni muutenkin). Suntio kyllä lupasi, että keskikesällä kirkko on jo lämmennyt mukavasti ja Simoa taas ei lainkaan haittaisi viileä ympäristö (hänellä taas on aina kuuma).




Virtuaalikuvaa tästä kirkosta täältä.

Aitolahden vanha kirkko ei ollut auki, kun kävimme katsomassa, mutta ympäristö oli aivan ihana maalaismaisema, kirkko on pieni ja kaunis ja kuvien perusteella sisätiloiltaan oikeinkin sievä. Miinuspuolena on se, että en tiedä, haluanko maalaismaisemaa, vaikka se ihana onkin? Meidän hääauto on hohtavan valkoinen ja sopivasti BLING, joten ristiriita maalaisidylliin on olemassa...

Lisäongelmaa aiheuttaa vielä se, että ilmeisesti Aitolahden vanhassa kirkossa vihkiminen voi olla aikaisintaan klo 14, mikä on mielestäni liian myöhään...



Sisältä näkee virtuaalikuvaa täältä.

Tuleeko lukijoilla mieleen kriteereihin sopivaa kirkkoa Tampereelta keskustan ulkopuolelta tai lähikunnista? Tai mielipidettä näiden kahden välillä? :) Otan innolla kommentteja vastaan!


Terv.
Ida