maanantai 1. tammikuuta 2018

Hääkutsut

Moikka!

Hei kuulkaa:

ME MENNÄÄN TÄNÄ VUONNA NAIMISIIN!

Outoa, mutta totta se on!


Ensi kesänä.


Hurjaa!


Päätin näin uuden vuoden kunniaksi ottaa härkää sarvista, ja suunnitella hääkutsut!
Alun perin jo tiesin, että itse en niitä tule alusta loppuun askartelemaan, sillä
1) En ole lainkaan ns. askartelijatyyppiä, joskin arvostan kovasti sitä, jos joku osaa ja tekee itse!

2) Minulla ei ole aikaa siihen riittävästi, ja haluaisin kutsut jo kuukauden sisään postiin.

Ensin myös ajattelin, että haluaisin kutsuihin esim. laserleikatut kannet, silkkinauhaa, kohokuviota... -jotakin, mikä pitää esim. avata! Harkitsin myös erilaisia taskukutsukortteja, joissa erilaisiin söpöihin pieniin pahvitaskuihin olisi laitettu lisäinfolappusia yms.




Kuva: deerpearlflowers.com




Kuva: www.kreative-hochzeitskarten.com

Avasin tyhjän korttipohjan, ja aloin kokeilla erilaisia sommitteluja tietokoneella. Halusin kutsun pohjalle kuvan, ja siihen päälle tekstejä. Lopulta päädyinkin sommittelemaan ja suunnittelemaan kutsut aivan itse, ja ne ovatkin aivan erilaiset, mitä olin ajatellut alun perin! Käytin Vistaprintiä, jonka kautta suunnittelin myös Save The Date -korttimme (joista kirjoitin täällä!). Mielestäni Vistaprintillä hinta-laatu -suhde on kohdillaan, joskin kokemusta muista vastaavista yrityksistä ei ole.

Kuva: www.justinviteme.com


Pientä käsin tehtävää näpertelyä aion kuitenkin hääkutsuihin vielä lisätä, kunhan saan kortit postissa. Näin saan lisättyä kutsuihin jo ripauksen häiden somistuksen ja kattauksen teemaa!

Kaasot ovatkin kyselleet jo jonkin aikaa, että kai me nyt jotakin voitaisiin jo askarrellakin, joten tässä voisi olla sellainen kiva iltapuhde meille ;)



Kuva: www.fave.co / Näissä kutsuissa on yksi juttu, jota aion vähän varioida meidän kutsuihin ;)


Itse hääkutsun tekstin valitseminen ei ollutkaan niin helppoa, kun alun perin kuvittelin. Sanamuotoja on niin monia erilaisia. Sain hirmuisesti apua ja vinkkejä Makea Hääblogista, täältä.

Hääkutsuun en halunnut paljoa tekstiä, mutta lisäinfoa häiden suhteen minulla on vieraille paljonkin. Siksi erillinen hääinfo oli ehdoton valinta. Hääinfon sanamuotojen valitseminen oi vähintäänkin yhtä haastavaa, kun itse hääkutsunkin, ja jälleen vierailin ahkerasti Makea Hääblogissa, täällä.

Pientä viivettä kutsujen postitukselle aiheuttaa tosiaan se, että tietokoneeni hajosi, ja se pitää vielä huollattaa. Tietokoneellani oli mm. häiden vieraslista ja kaikkien kotiosoitteet.... aargh! En edes muistanut tarkalleen, että montako kutsua meidän tulisi tilata.

...Kun arvoin tätä lukua, Simo totesi, että ota se isompi määrä, kun "ei se tässä konkurssissa enää paljoa paina" :D


Se on kyllä ihan totta! Naimisiinmeno Häät ei todellakaan ole edullista!

Kunhan saan kutsut lähetettyä, teen uuden postauksen, jossa paljastan, millaiset kutsut meille lopulta tuli ja minkälaisen sanamuodot hääinfoon lopulta päätyi.



Ihanaa Uutta Vuotta!




Terv. Ida


p.s.Vielä ehtii äänestää Vuoden Hääblogi 2018 -kilpailussa! Klikkaa kuvaa oikeassa sivupalkissa :) Äänestysaikaa on 14.1. asti <3



4 kommenttia:

  1. Aivan ihania nuo kaikki kutsut! <3 Tuohon folio-kutsuun ihastuin itseasiassa niin paljon että nyt etsiskelen sitä :D Aiemmin en ole innostunut Foil cut- kutsuista yhtään, mutta tuossa on sitä jotain..niin kaunis, ja ihana fonttikin vielä tuossa itse tekstissä.

    Hääkutsujen tekstien haastavuus on niin totta... pitäisi varmaan kirjoittaa kokonainen blogiteksti siitä, kuinka vaikeaa on yhden pukukoodin miettiminen :D Eikä se vieläkään kai ihan ole ratkennut. Millainen pukukoodi teille tulee? Minulla on hirveä ongelma kun haluaisin sallia vieraille aika rennon pukeutumisen mutta silti juhlavan...

    PS: en ole pystynyt tuossa blogiäänestyksessä valitsemaan vain yhtä blogia jota äänestään tuossa uudet-kategoriassa joten huijasin vähän ja käskin miehen äänestää muun muassa sinun blogiasi. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä kans ihastuin niihin, kultaista glitteriä <3 Pukukoodi on hankala. Itse päätin, että kirjoitan jotenkin niin, että "juhlava pukeutuminen", ja että sulhanen pukeutuu smokkiin. Ja lisään vielä, että valkoinen väri toivotaan jätettävän morsiamelle ;)

      Tuossa blogiäänestyksessä on kyllä kova taso! Tuntuu ihan voitolta jo olla finaalissa.

      Hei kiva nähdä siellä Love Me Do -messuilla taas! Ootko tulossa Mennään naimisiin -messuille myös? :)

      Poista
  2. Meilläkin oli jossain vaiheessa "juhlava pukeutuminen" mutta sekin piti hylätä koska kuulemma voi tulla kuva että liian juhlava pukeutuminen ja sitä just ei haluttu :D Smart casual olisi ollut lähellä oikeaa, mutta ei kuitenkaan koska ei esim. haluttaisi farkkuja vierailla nähdä. Pitäisi tehdä joku oma blogiteksti oikeastaann niistä kaikista mitä mietittiin :D Mutta teillä toi juhlava pukeutuminen on selkeästi oikea kun sulhanenkin pukeutuu smokkiin.

    Niinpä, tosi kova taso! Minäkin tunnen itseni ihan voittajaksi jo pelkästään sen takia että olen ehdolla, ja tietty kun pääsen taas ihanaan blogimiittiin! Eli sinne ollaan tulossa, kivaa nähdä! :) Olen tulossa myös nyt la Mennään naimisiin-messuille. Hyvä kuulla että siellä on sitten yksi ennestään tuttu :D Jännittää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta... joku voi ymmärtää juhlavan tyyliin iltapukukoodina! Mutta minäkään en kyllä halua ketään FARKUISSA paikalle :D ”kesäisen juhlava pukeutuminen....” kuulostaa tyhmältä koska Suomen kesä voi olla sään puolesta mitä tahansa! Pitää vielä miettiä asiaa!
      Nähdään huomenna messuilla!

      Poista

Kuulen mielelläni kommenttisi!